13 päivää sitten sain uuden siviilisäädyn :  52 v. leski. Mieheni nukkui pois haimasyövän murtamana vain 54 vuotiaana. Suru, kaipaus, epätoivo, itku, itku ja itku.. ne on olleet päällimäiset tunteet ja tapahtumat viime viikkona ... välillä on hyviä hetkiä ja olo tuntuu "normaalilta".

Ihmisten tuki on valtava, mutta ei yksinäisyyden tunteelle mahda siltikään mitään...

Yhteiskunta "onneksi" vaatii tekemään ja järjestämään.. huh tätä paperishowta...

Ajatuksenani on että blogin avulla järjestäisin ajatuksiani, mutta myös kävisin läpi tilanteita mitä kaikkea tähän liittyykään, ehkä jollekkin on siitä joskus apua...  Ajattelen, että tämä voisi olla yksi osa selviämistäni. Mielelläni myös kuulisin kommentteja vertaisiltani ja muiltakin...

Muokkailen sivujani lähiaikoina ja yritän lisätä aina tilanteisiin liittyvia kuvia

Tarja Aulikki